Mitä huomioida kun ajetaan Euroopassa?

Euroopassa on käytössä omat lakinsa ajamisen suhteen ja onneksi nämä ovat suomalaisille suhteellisen tuttuja. Osa säännöistä on käytössä myös kotimaassa, mutta joissain paikoissa eroavaisuudet ovat huomattavia. Jos siis päämääränä on lähteä kruisailemaan ympäri Eurooppaa vaikka avoautolla, kannattaa nämä vinkit pitää mielessä!

Ajajaa tarkkaillaan jatkuvasti

Suomessakin peltipoliiseja tuntuu olevan joka nurkan takana, eivätkä nämä ole vieraita laitteita muuallakaan Euroopassa. Esimerkiksi Italiassa kameroita on jopa hitaimmilla teillä, johtuen lähinnä kansan rakkaudesta formula 1 lajiin ja tästä seuranneista laittomista hurjasteluista. Silmät kannattaa aina pitää auki ja vauhti rajoitusten mukaisina, vaikka kameroista varoittavia kylttejä onkin usein nähtävillä. Joissain paikoissa kamerat kuitenkin eroavat kotimaisista versioista, sillä ne saattavat ottaa kellonajan ja rekisterikilven numeron ylös ja verrata sitä seuraavan kameran tulokseen, jolloin saadaan kiinni myös ne hurjastelijat, jotka ovat hiljentäneet vain kameran kohdalla ja tämän jälkeen taas jatkaneet talla laudassa. Mitä nopeammin seuraavan kameran kohdalle saavutaan, sitä suurempi sakko tulee perästä, eli asian kanssa ei kannata leikkiä!

Turvavälin puute voi olla kohtalokas

Saksa on hyvä esimerkki sellaisesta maasta, jossa turvaväli unohtuu useilta autoilijoilta. Moottoritiellä nopeuksien kohotessa huimiin lukemiin, on perässä nopeasti kiinni hurjastelija, joka ei millään tavalla kiinnitä huomiota turvallisuuteen. Taustapeiliä kannattaa tarkkailla tasaisin väliajoin ja heti jos hurjaa vauhtia kiitävä kuski ilmestyy näkyville, kannattaa vaihtaa kaistaa tai laittaa vilkku päälle, jotta takana ajava pystyy ennakoimaan kaistan vaihdon ja hidastamaan tahtia hyvissä ajoin.

Sunnuntait kunniaan – paitsi Suomessa!

Suomessa sunnuntait ovat yleensä ruuhkaisinta aikaa, varsinkin kesän aikana. Lukuisat kesämökkiläiset palaavat takaisin kaupunkiin ja tämä aiheuttaa varsinaisia sumia moottoriteille. Jos tarkoituksena on kiertää Eurooppaa, huomataan pian että sunnuntait ovatkin niitä parhaita ajopäiviä. Tämä johtuu siitä, että alueen rekkaliikenne on lähes aina vilkasta, mutta se tuntuu hiljentyvän viikonloppuihin ja erityisesti sunnuntaisin. Näin hitaasti köröttelevät järeät ajokit eivät hidasta omaa matkantekoa, vaan moottoritie avautuu tyhjänä, kutsuen matkaajaa reippaaseen matkantekoon.

Kiinnitä huomiota pieniin teksteihin!

Tämä vinkki on hyvä pitää mielessä, kun aletaan tutkimaan uutta kaupunkia. Vaikka turistit ovatkin yleensä tervetulleita lähes minne tahansa, keskitytään näiden parkkeeraamiseen liittyviin taitoihin paljon. Pienikin rike voi johtaa auton hinaamisen, sillä tarkat säännöt ovat voimassa kaikille. Haastavaa asiasta tekee se, että usein parkkeeraamiseen liittyvät ohjeet on kirjoitettu maan omalla kielellä, eli esimerkiksi Saksassa pelkkä englanninkielitaito ei riitä. Tämä on kuitenkin hitaasti muuttumassa ja yhä useammin ohjeita on saatavilla myös useammilla kielillä, mutta ennen kuin kehitystä on tapahtunut tarpeeksi, kannattaa pyytää paikallisten apua tai varautua maksamaan sakkoja. Pahimpien tilanteiden välttämiseksi kannattaa tarkastaa mikä on paikallisella kielellä esimerkiksi hätäuloskäynti tai pelastustie, sillä niiden kohdalle parkkeeraaminen voi johtaa jopa ajokieltoon kyseisessä maassa.

Juominen minimiin, promillet mitataan!

Kuten Suomessakin, muissa Euroopan maissa mitataan promillet tarkasti. Rajoitukset voivat kuitenkin vaihdella ja vaikka joissain paikoissa ruuan kanssa voidaan hyvin nauttia lasillinen viiniä, on se toisaalla täysin kiellettyä. Jotta ikäviä yllätyksiä ja yllättäviä pysäytyksiä ei pääse tulemaan, tulee tutustua tarkasti paikallisiin rajoituksiin ja jos näitä ei ole mahdollista selvittää, on parempi jättää lasillinen ottamatta kokonaan.

Tiemaksut ovat edelleen käytössä

Esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa on vieläkin käytössä tiemaksuja, joiden määrä riippuu kuljetusta matkasta. Näihin tulee varata käteistä, tai sopiva kortti, etukäteen, jotta ajaminen onnistuu mahdollisimman mutkattomasti. Maksamatta jättäminen voi johtaa satojen, tai jopa tuhansien eurojen sakkoihin, eli pihiksi ei kannata ryhtyä!